torstai 14. maaliskuuta 2013

Yves Rocher: tuotteita kakkoskotiin

Huomenta! Kävin eilen illalla hakemassa Yves Rocherilta tilaamani tuotteet. Tilaan sieltä kosmetiikkaa aika harvakseltaan, koska tuotteiden laatu mielestäni on aika vaihtelevaa. Mutta jotenkin merkissä on jotain sympaattista. Muistan elävästi kuinka lapsena kävin joka vuosi hakemassa uuden Vihreän Kirjan ja merkitsin sieltä kaikki tuotteet, jotka haluaisin. YR on mielestäni onnistunut oikein hyvin blogimarkkinoinnissaan ja kääntänyt imagonsa postimyyntikuvastosta nuorekkaaksi kosmetiikan nettikaupaksi. Blogikampanjoiden kautta itsekin muutama vuosi sitten ajauduin tilaamaan muutaman tuotteen. Yksikään tuote ei ole päässyt suosikiksi, mutta YR sopii juuri sellaisiksi edullisiksi shopaholic-fiiliksissä tilatuiksi purnukoiksi, joita voi jättää "kakkoskotiini", ettei aina tarvitse olla raahaamassa kotoa tavaroita selkä vääränä. Kosmetiikkajunkie kun ei osaa elää ilman voiteitaan ja maalejaan.


Tällaiset tuotteet lähti testiin tällä erää! Kuorintavoidetta lukuunottamatta kaikki jo ehdin nopeasti kokeilemaankin.

Pyöristetty luomivärisivellin: Ihan toimiva sivellin luomivakoon. Tämän tyyppinen sivellin on ollut ostoslistalla jo pitkään. Valitettavasti siveltimestä lähti ikävästi karvoja jo heti ensimmäisellä käyttökerralla.

Kasvipohjainen kuorinta-aine vartalolle: Tämä pieni kuorinta-aine tuli itseruskettavan mukana kaupan päällisiksi. Tilauslahjat YR:llä onkin yksi tilaamisen iloista! Tätä tosiaan en vielä kokeillut, mutta eiköhän aja asiansa.

Itseruskettava geeli kasvoille ja vartalolle: Kullanhohtoinen geeli oli helppo levittää, koostumus oli mukavan samettinen. Geelipohjainen kun on, imeytyy erittäin nopeasti ja vaatii siksi hieman kokemusta ruskettavien kanssa leikkimisestä. Väri oli oikein luonnollinen ja tasainen, vaikka levitin ilman kuorimista ja erillistä kosteuttamista. Miinusta yllättävän pienestä tuotekoosta.

Tehokosteuttaja kasvoille: Tämä lähti aika hetken mielijohteesta ostoskoriin, mutta silti odotin tämän testaamista ehkä eniten. Tehokosteuttajaa käytetään siis oman kasvovoiteen alla. Ja olin tulokseen erittäin tyytyväinen! Tuote sopii käytettäväksi juuri niinä päivinä, kun kasvot tarvitsevat extrakosteutta.

Refreshing gel cleanser - with organic aloe vera: Halpa ja perushyvä putsari, joka on valmistettu luomuraaka-aineista.

Virkistävä suihkugeeli espanjan granaattiomena: Huumaavan hedelmäisen tuoksuinen suihkugeeli oli juuri omaan makuuni. Ihana!

Sexy Pulp ultra-volume mascara: Tämäkin tuli kaupan päällisinä. Perushyvä ripsari arkeen, joka erottelee ripset kauniisti. Mitään ultra-volumea ei ripsari kyllä aiheuta ja iso ja oudon muotoinen harja oli jotenkin kömpelö. Tuloksen näät alla olevasta kuvasta.

Vedenkestävä kajalkynä: Kynän musta on intensiivinen ja todella kestää läpi pahimmankin tuiskun. Automaattikynä vaan katkesi heti ensikäsittelyssä ja koska näitä ei pysty teroittamaan, jäi kynän pää hyvin paksuksi.

Eli kaikki oli ihan hyviä, muttei mitenkään erinomaisia. Kakkoskotikamaa. Suosikit oli ehdottomasti granaattiomenainen suihkugeeli sekä tehokosteuttaja. Itseruskettavakin oli oikein hyvä, muttei ehkä normaalihintansa (19,95) arvoinen. Vannon edelleen L'Oréal Sublime Bronze Moussen nimeen.

Tämän päivän arkimeikki, jossa testain uutta kajalkynää ja ripsaria.


2 kommenttia:

  1. Tunnistin itseni niin tästä pienenä haettu vihreä katalogi, josta ympyröitiin mitä haluttiin –kuvauksesta! Oi niitä aikoja :)

    http://suuntaviiva.blogspot.com

    VastaaPoista